3D-tulostaminen koulussa – mahdollisuuksia

Ihan ensi alkuun: me pärjäämme ilman sitä, se ei ole vielä tarpeeksi helppoa, se on hidasta ja se vaatii asennetta. Silti se on mukava lisä kouluun. Olen pitkän aikaa haaveillut 3D-tulostamisesta, niin kotona kuin koulussa, ja vihdoin sain hankittua itselleni oman tulostimen. Se on halppismalli, siinä ei ole lämmitettävää tulostusalustaa, mutta sillä pärjää. Tärkeintä on, että olen saanut värkätä ja kokeilla, epäonnistua, korjata ja sitten onnistua….ja taas kokeilla. Ihan kuten oppilaiden pitäisi saada kokeilla ja epäonnistua ja korjata ja onnistua. Vaikka 3D-tulostimet eivät vielä olekaan joka kodin kamppeita, on mielestäni tärkeää avata oppilaille sen tarjoamat mahdollisuudet jo nyt. Uskon, että tulevaisuudessa nämä laitteet ovat arkea meidän oppilaillemme.

 

3d-tulostus koulussa?

Miten koulu sitten voi hyödyntää 3D-tulostusta? Ensimmäinen ajatus on usein, että 3D-tulostin kuuluu teknisen luokkaan. Ihan loogista nopeasti ajateltuna, mutta pienen tarkastelun jälkeen huomaakin, että sehän sopii hyvin vaikka tekstiilitöihin, historiaan, matematiikkaan…..mielikuvitus on rajana. Ja sitä voi käyttää monella tavalla hyödyksi. Oppilaat voivat luoda itse tai opettaja voi elävöittää tunteja 3d:n tulosteiden avulla. Kerron seuraavaksi parin esimerkin avulla miten.

 

Tekstiilityössä

 

Suunnittelimme tekstiilityössä oppilaiden kanssa nimikyltit jotka minä tulostan oppilaille omalla tulostimellani. Käytimme tunnin opiskellaksemme ilmaista, selaimessa toimivaa, Tinkercad 3d-mallinnusohjelmaa. Toinen tunti käytettiin nimiavaimenperän suunnitteluun. Oppilaat ottivat todella nopeasti Tinkercadin haltuunsa ja kaikki oppilaat saivat avaimenperänsä suunniteltua. Tunnin päätteeksi oppilaat jakoivat tuotoksensa Google Driven kautta minulle tulostettavaksi. Alla ensimmäinen kokeilu yhdestä avaimenperästä joka selvästikin kaipaa vielä parempia asetuksia. Mutta kuten sanottu, nyt opetellaan…Toisessa kuvassa on nappeja jotka suunnittelin itse harjoitellessani Tinkercadia tekstiilityön tuntia ajatellen.

Ja löytyipä erään kerran malleja hakiessani tällainenkin käsityökalu vastaan eli haarukkanyöri. Helppokäyttöinen ja voi toki tehdä helposti puustakin.

 

Historiassa

Koulumme 5-6 luokka opiskeli historiassa Spartan tapahtumia. Löysin Thingiversestä pari 3d-mallinnettua sotilasta joita tulostin kolme kappaletta. Tulostetut sotilaat toimivat johdatteluna oppitunnin aiheeseen ja seuraavaksi on tarkoitus hakea tietoa spartalaisten varustuksesta jotta sotilaat saadaan maalattua kuviksen tunnilla mahdollisimman oikean näköisiksi. Alla olevassa kuvassa sotilaat on pohjamaalattu valmiiksi.

 

Seiskaluokan historiassa käsittelimme USA:n historiaa ja löysin Smithsonian Instituten sivuilta A. Lincolnin kasvonaamion 3d-mallinnettuna. Tulostin sen ja käytin sitä aloittaessani oppitunnin USA:n sisällisodasta. Alla kuva tyttäreni maalaamasta Lincolnin päästä joka mielestäni on melkoisen onnistunut tekele. Historiaan löytyy todella paljon ilmaisia 3d- malleja: Patsaita, mallinnoksia historian henkilöistä, kuuluisista rakennuksista ja paikoista. Seiskoilla on tänä keväänä tulossa ensimmäinen maailmansota historiassa. Jos meille jää aikaa, ajattelin tulostaa muutaman sotilaan ja ehkä panssarivaunun jotka maalattaisiin oikeilla väreillä ja tunnuksilla. Siinä voisi olla mielenkiintoinen projekti oppilaille.

 

 

Lopuksi

Toivottavasti sain annettua edes jonkinlaisen kuvan 3d-tulostamisen mahdollisuuksista koulussa. Moni asia jäi vielä kertomatta. Esimerkiksi se, että matematiikkaan on mahdollista tulostaa jos minkälaisia apuvälineitä havainnollistamaan asioita: kymmentikkuja, geometrisia muotoja tai vaikkapa murtolukupalasia. Sama juttu fysiikkaan, kemiaan, biologiaan, netistä löytyy todella hienoja kokonaisuuksia tulostettavaksi. Ja itse tulostaminen on halpaa kunhan itse laite on hankittuna. Lisäksi 3d-tulostaminen avaa aivan uuden maailman oppilaiden mahdollisuuksille suunnitella ja toteuttaa ideoitaan. Lopputulokset voivat olla todella näyttäviä ja ennenkaikkea toimivia.

 

PS. Kirjoitan myöhemmin tarkempia tekstejä miten esim. Tinkercad toimii, miten Thingiverse haetaan malleja, minkälainen tulostin olisi hyvä, jne. Mutta sen aika on sitten joskus keväämmällä.

 

 

 

 

 

 

Tvt-hommeleita yhteiskuntaopissa

Mitä teimme?
Pitkästä aikaa sain aikaiseksi päivittää blogia kun tuli kehiteltyä omasta mielestäni onnistunut tvt-pläjäys. Lyhykäisyydessään tällainen: teimme oppilaiden kanssa ihmisoikeusaiheiset videot joihin pääsee seinäjulisteen qr-koodin kautta. Uutta oli taustakuvan lisääminen videoon Green screeniä käyttämällä. Tuo taustakuvan lisääminen antaa mahdollisuuksia vaikka mihin: oppilas voi seikkailla omassa kuvistyössään, ”matkustaa” ympäri maailmaa, vain mielikuvitus on rajana.
Klikkaa tätä nähdäksesi videon.
Miten teimme?
Toteutus oli helppo. Käytimme toteutukseen iPadia ja Chromebookia. Ipadilla käytimme seuraavia appseja: kuvasimme Ipadin kameralla ja tausta videoihin saatiin lisättyä Green Screen appsilla(maksullinen?) Videon taustakuvat ladattiin iPadille netistä ja kaikki kuvat ovat ”vapaita” eli tekijänoikeudet huomioitu. Chromebookilla teimme seinäjulisteet Slide – ohjelmalla ja qr-koodit QR Code Generator – ohjelmalla (löytyy Web storesta, ilmainen) Siinäpä se.
Tarkempi työselostus
Jos haluat tarkemman selostuksen niin lue vielä tämä. Kun oppilaiden tekstit olivat valmiit, pääsimme aloittamaan toteutuksen. Ensin viritimme 5€:n lakanan taustaksi videolle. Se olisi voinut olla sileämpi ja valaistus parempi, mutta nyt emme tuhlanneet aikaa hifistelyyn.
Taustana pystyy käyttämään myös perinteistä liitutaulua.
Kun kangas oli viritetty, pääsimme kuvaamaan. Oppilaiden kirjoittamat tekstit heijastettiin tykillä valkokankaalle josta Aleksin,vapaaehtoinen lukijamme, oli helppo lukea tekstit ja katse pysyi sopivan ylhäällä koko videon ajan. Kun kaikki videot oli kuvattu aloimme käyttämään Green Screen appsia joka yllätti helppoudellaan. Valitse video, valitse kuva videon taustalle, säädä kuinka voimakkaasti taustakuva näkyy ja thats it! Tallenna video kuvagalleriaan ja jaa se sieltä Youtubeen.
Klikkaamalla plussaa lisäät videot ja kuvat. Kun olet valinnut kuvat ja videot, niin oikealla olevasta pallosta säädetään taustakankaan väri mahdollisimman lähelle käyttämääsi kankaan väriä. Sensitive liukupallolla säädetään kuinka vahvasti taustakuva näkyy.
Kun videot oli ladattu Youtubeen opettajan tilille, päästiin luomaan qr-koodit.
Kopioimme videon osoitteen.
Liitimme osoitteen tuonne ”enter url” – riville.
Kun tallensimme ”save”-nappulasta qr-koodimme, ohjelma ehdotti parin välivaiheen jälkeen, että kopioi leikepöydälle. Siitä se oli helppo käydä liittämässä oikeaan diaan. Kuva alla.
Lopuksi tulostimme seinäjulisteet ja nyt niitä voi ihailla ympäri kouluamme. Toivottavasti sinulle oli hyötyä tästä jutusta ja sait jonkin hienon idean jonka aiot toteuttaa. Pistäkäähän linkkiä ja vinkkiä tulemaan myös tänne suuntaan kun hyviä ideoita syntyy ja toteutuu. Iso kiitos Yläkemijoen koulun ysiluokalle ja erityisesti Aleksille luvasta käyttää kuvia, videoita ja töitänne tämän päivityksen luomiseen.

 

Työkaluihin tutustumista kolmosnelosten kanssa – apuna iPad

Tervehdys kaikille pitkästä aikaa. Vihdoinkin on aikaa päivittää blogia. Tämä johtuu siitä, että nyt on päästy takaisin sorvin ääreen eli opettamaan. Nyt on uusi luokka käsissä, kolmosneloset, ja uudet haasteet tvt:n käyttämisessä.

 

Aloitimme tvt-hommat oppilaiden kanssa jo ensimmäisellä viikolla ottamalla käyttöön GAFE-tunnukset ja Clas Roomin. Ensimmäinen läksykin tuli Classroomiin, kerro kiva kesämuisto tehtävänannon kommenttiosaan. Ja heti tuli myös arki vastaan, se netti ei olekaan itsestään selvyys kaikilla. Mutta sen kanssa on elettävä, piste.

Nyt varsinaiseen aiheeseen eli siihen kuinka oppilaiden kanssa opettelimme puukässän työkalujen nimiä iPadin avulla ja kuinka pääsimme samalla harjoittelemaan kuvien editoimista. Ensimmäisen viikon kässä oli pakostakin turvallisuusasioihin ja teknisen luokkaan tutustumista. Työkalujen nimet ja niiden säilytyspaikat on tietenkin hyvä tietää ja siihen iPad oli oiva apuväline. Kirjoitin taululle listan perustyökaluista joita tulemme käyttämään tunneilla. Oppilaat jaettiin ryhmiin ja jokainen ryhmä kuvasi taululle kirjoitetut työkalut. Pienellä avustuksella kaikki työkalut löytyivät ja siirryttiin kuvien editoimiseen. Siihen käytimme Pixlr appsia joka on muuten ilmainen (tarjoaa ostoksia, mutta hyvin pärjää ilmankin), hyvä ja helppo koulukäyttöön. Appsin käyttö onnistui hyvin pienellä avustuksella, oikeastaan kuvien tallentamisessa piti vasta auttaa kun kyseinen appsi on lontoonkielinen. Editorilla oppilaat rajasivat kuvaa ja kirjoittivat kuvaan työkalun nimen.

Kuvat tulostetaan teknisen luokan työkalukaappien oviin, tämä helpottaa työkalujen löytämistä jatkossa. Näin oppilaat pääsevät näkemään kättensä jäljen ja, että heidän tekemällään työllä on oikea käyttötarkoitus, se on tärkeä asia motivaation kannalta. Aikaa kuvien ottamiseen ja editoimiseen meni noin kaksi oppituntia. Alla muutama oppilaiden tekemä työkalukuva.

 

 

Työkalujen opettelu ei toki päättynyt tähän vaan käytimme samoja kuvia oman pelin tekemiseen. Kyseinen peli on tarkoitus lähettää ystävyysluokalle pelattavaksi. Pelin tekemiseen käytimme Stick Around appsia. (Klikkaamalla linkkiä pääset lukemaan kirjoittamaani juttua kyseisestä appsista.) Tämä oli ensimmäinen kerta kun käytimme Stick Aroundia ja hyvin toimi. Taas pärjättiin melko pienellä avustuksella ja oppilaat omaksuivat appsin käytön hyvin. Laitoimme työkalujen kuvat valmiiseen pohjaan (Grid) ja loimme tarrat joissa luki jokaisen työkalun nimi. Valmiissa pohjissa oli valmiiksi answer keyt (eli oikean tarran oikeaan kuvaan liittävä ”avain”) ja ei muuta kuin tarrat oikeille kohdilleen ja peli oli valmis pelattavaksi. Ja hyvin toimi. Jokainen ryhmä pelasi ensin oman ryhmänsä sisällä ja antoi sitten pelin toisen ryhmän pelattavaksi. Aikaa pelin tekemiseen meni yksi oppitunti ehkä vähän toistakin. Alla kuva toisen ryhmän tekemästä pelistä.

 
 
Mitä siis tuli tehtyä? Oppilaat opiskelivat tehokkaasti työkalujen nimiä ja muistavat ne ainakin jonkin aikaa hyvin. Samalla tuli harjoiteltua yksinkertaista kuvankäsittelyä, jokainen oppilas nimittäin muokkasi ainakin yhden kuvan. Lisäksi opettelimme Airdropin käyttöä, jokainen oppilas lähetti oman kuvansa opettajalle, hyvä taito osata! Työkalujen opetteleminen oli hyvä harjoitus Stick Around – appsin opettelemiseen, koska kuvat olivat jo valmiiksi olemassa ja kokonaisuus oli selkeä. Tärkeintä kuitenkin oli prosessi jonka oppilaat kävivät läpi tehdessään materiaalia itselleen….ymmärsiköhän kukaan mitä tarkoitan….toivottavasti 🙂

 

 

 

 

Kiva lisä luokan tvt-hommiin – Learningapps.org

Moi pitkästä aikaa! Vihdoinkin löytyi virtaa päivittää blogia ja ennenkaikkea kirjoittaa mun uudesta suosikkipalvelusta Learningapps.org sivustosta.  Luin kyseisestä sivustosta Facebookin ”Tieto-ja viestintätekniikka opetuksessa/ICT in Education” – ryhmässä. Learninapps.org on sivusto jossa voi tehdä omia ”appseja”. Ennemminkin kutsuisin niitä ihan tehtäviksi, mutta puhutaan nyt sitten appseista kun sielläkin niin tehdään. Erityisen hienoa sivustossa on, että appsien tekeminen onnistuu niin Chromebookilla, pc:llä ja iPadilla (varmaan myös androidilla, en ole päässyt kokeilemaan)

Olen käyttänyt sivustoa jonkin aikaa ja tykkään kovasti. Pari kertaa olen tehnyt itse ristikon joko tunnille tehtäväksi tai läksyksi.  Tehtävät olen jakanut Google Classroomin kautta. Eniten kuitenkin pidän siitä, että oppilaat tekevät itse noita tehtäviä. Esimerkiksi fyken kokeeseen kertausta varten oppilaat tekivät ryhmissä ristikot joihin annoin sanat valmiiksi ja oppilaiden tehtäväksi jäi vihjeiden keksiminen. Linkit tehtäviin laitoin Googlen Classroomiin Fyken ”luokkaan” ja näin oppilaat pystyivät harjoittelemaan kokeeseen niiden avulla. Hatunnosto sille joka on oivaltanut jakamismahdollisuuden tärkeyden.

Yritin säästää aikaa tekemällä pienen esittelyvideon sivustosta ja siihen perään sitten pari ohjevideota esim. ristikon tekemiseen kyseisellä sivustolla.  Sivuston käyttö on ilmaista ja vaatii rekisteröitymisen. Tehtäviä on mahdollista julkaista kaiken kansan ihmeteltäväksi tai sitten jättää vain omaan käyttöön. Sivusto luo tallennetuille appseille valmiit linkit ja jopa qr-koodit jakamista varten. Käykää ihmeessä tutustumassa, tosi helppokäyttöisiä ja hauskoja ovat nuo appsit. Lisään tuonne videoiden perään muutaman itse tekemäni ja oppilaiden tekemän appsin.

 

Learningapps.org lyhyt esittely

 

 

Learningapps.org ristikon tekeminen

 

 

Learningapps.org  group puzzlen tekeminen

 

 

 

 

Linkkejä tehtäviin

Mikä maanosa?

Korkeakulttuurit ja Egypti

Fyken kokeeseen kertaus

GAFE:n käyttö iPadilla

Tervehdys kaikille! Tein (ja teen lisää) videoita jotka tavalla tai toisella liittyvät GAFE:n käyttöön iPadilla. Yritin pitää videot lyhyinä ja selkeinä, enemmän tai vähemmän siinä onnistuen. Tein videoista soittolistan jotta ne helpompi löytää ja niitä on helpompi selailla tarpeen mukaan. Jos teillä on toiveita jostain tietystä ohjeesta niin vinkatkaa mulle kommentin muodossa tai sitten Facebookin kautta. Pieni huomio liittyen videoon jossa kerrotaan kuinka avaat Book Creatorilla tehdyn Drivessa: ohjeistin valitsemaan videolla Book Creator appsin kirjan avaamista varten, mutta toki on mahdollista avata se myös iBooksissa pelkkää lukemista varten. Jos haluaa jatkaa kirjan muokkaamista niin siinä tapauksessa kannattaa valita Book Creator apps. Toivottavasti teille on hyötyä näistä videopläjäyksistä. Syys (melkein loma) terveisin, Vinski.

PS. Klikkaamalla videoscreenin vasemmassa yläkulmassa olevaa playlist-painiketta näet soittolistassa olevat videot.

Fyken kotikoe Classroomissa – erilainen läksy

 

Tällä kertaa haluan esitellä kotiläksyn jonka laitoin Classroomiin ja joka onnistui mielestäni hyvin. Ylhäällä oleva kuva kertoo millaisia tehtävänantoja olen harrastanut fykessä. Huomasin yksi päivä, että fyken kirjassamme (Koulun fysiikka ja kemia 5, Otava) olevat kotikokeet on helppo toteuttaa videointina. Pääsin mm. vihdoinkin kikkailemaan lataamallani time lapse – kuvausappsilla jään sulamis-videolla. Latasin videot Youtubeen ja linkkasin sitten esim. alla olevaan tehtävänantoon (tavallinen Google dokumentti). Lopussa esittelen Classroomin kansiorakennetta tehtäviin liittyen.

Seuraavassa kuvassa tässä alla näet minun henkilökohtaisen Driven. Kuten huomaat Classroomilla on oma kansionsa siellä. Se tulee sinne automaattisesti kun alat käyttämään Classroomia.
 

Kun klikkaat Classroom-kansiota, tulet tällaiseen näkymään (alla oleva kuva). Kuten huomaat, jokaisella perustamallani ”luokalla” on oma kansio. Kun klikkaat esim. FYKE5 kansiota, pääset seuraavaan näkymään.

Kuten huomaat, jokainen tehtävänanto on nätisti omana kansionaan ja sen sisältä löytyy jokaisen oppilaan oma kopio antamastasi tehtävästä nimineen. Itse pidän todella paljon mahdollisuudesta antaa palautetta kommentti-toiminnon avulla.

Tähän loppuun laitan tuohon yllä mainittuun tehtävänantoon liittyvän videon. Koitappas itse miettiä paljonko veden pinta nousee 🙂

 

 

Google Classroom – helppo työkalu koulun arkeen

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sitä on helppo käyttää, se on osa meidän luokan arkea. Tässä blogikirjoituksessa esittelen meidän luokan Google Classroomin käyttöä. Yllä olevassa kuvassa näette minun, opettajan etusivun. Jätin tarkoituksella kuvasta pois yläkoulun teknisen työn ryhmäni, koska haluan keskittyä siihen kuinka käytämme Classroomia oman 5.-6. luokkani kanssa. Olen luonut jokaiselle aineelle oman ”luokkansa” johon oppilaat liittyvät. Lisäksi loin Läksy – ”luokan” josta lisää alapuolella.

 

Tämä on eniten käytetty ominaisuus meidän luokassamme, läksyjen laittaminen Classroomiin. Toistaiseksi noiden kuvien laittaminen on jäänyt opettajan kontolle johtuen käytettävässä olevasta laitteistosta. Kuvia ei välttämättä lisätä Classroomiin päivittäin, eli se ei ole aina ajan tasalla. Oppilaiden täytyy siis edelleen merkata läksynsä perinteiseen tapaan.

 

ta

Yllä olevasta kuvasta näkyy kaksi tapaa käyttää Classroomia. Classroom on meillä korvannut aiemmin käytetyn Edmodon. Teemme nykyään käytännössä kaikki läksynkuulustelut Google lomakkeella ja Classroomin kautta on helppo jakaa linkki siihen, biologian läksynkuulustelut biologian ryhmässä, uskonnon läksynkuulustelut uskonnon ryhmässä….you get the picture. Tämä nopeuttaa työskentelyä kun oppilaat oppivat automaattisesti menemään kyseisen aineen luokkaan hakemaan esim. läksykuulustelun linkkiä. Ja arvatkaas mitä? Osa oppilaistani haluaa nykyään tehdä läksynkuulustelut omalla kännyllään, ihan vain koska se on mahdollista. Classroom ja Google lomake kun pelittävät todella hyvin älykännyissä (hox! myös niissä nuorten peruskännyissä, ei vain huippuversioissa) .

Tuo ylempi kuva on napattu taululta maantiedon tunnilla. Se on tarkoitettu oppilaille jotka olivat poissa kyseisenä päivänä. Näppärä tapa jakaa vihkomuistiinpanot oppilaille, varsinkin kun tarkoitus on pitää pieni läksynkuulustelu aiheesta. Olen joskus teettänyt vihkomuistiinpanot myös kotona kun aika syystä tai toisesta ei riittänyt itse tunnilla. Muistiinpanot ovat siis läksynä oppilaille, yksi tapa saada oppilaat lukemaan ainakin vihkomuistiinpanonsa jos ei muuta 😀

 

Tämä on minun lempparini Classroomin käytöstä. Tehtävien jakaminen Classroomissa on helppoa. Tee ensin Google dokumentti Drivessä ja sitten jaat sen Classroomin kautta. Kuten huomaat kuvasta, opettajan on helppoa seurata ketkä ovat tehneet läksyt ja ketkä eivät. Lisäksi pääset antamaan oppilaalle suoraa palautetta tehtävästä kommentti-ominaisuuden avulla. Opettaja voi myös ”palauttaa” tehtävän jos ei ole tyytyväinen oppilaan vastaukseen. Teen tehtävän luomisesta myöhemmin videon, olkaahan kuulolla. Aion myös esitellä tuon yllä olevan tehtävän tarkemmin, mielestäni kyseessä on hyvin onnistunut kokonaisuus. Alla muutama kuva oppilaan näkymästä (Yrjänä on meidän luokan virtuaalioppilas 😉

 

 

Google Classroom tuli meidän luokalle kuin tilauksesta. Se helpottaa monia asioita ja on helppo käyttää, ja hox: laitteella kuin laitteella. Tämä on tärkeä osa Classroomin toimivuutta, että oppilaat voivat käyttää sitä vaikka omilla puhelimillaan. Olemme koulussa käyttäneet Classroomia (ja muita Gafen palveluita) iPadeilla, Chromebookeilla, pc:llä ja oppilaiden omilla kännyillä ja kaikilla laitteilla homma pelittää enemmän tai vähemmän sujuvasti. Suosittelen Classroomia kaikille.

 

iPad karttamerkkien opiskelussa – oppilaat tekevät itse materiaalia

 

 

Tervehdys pitkästä aikaa! Vihdoinkin oli virtaa päivittää blogia. Virtaa tuli siitä kun toteutin hyvän ideani liikunnassa. Torstai-iltana tuskailin kovasti suunnitellessani seuraavan päivän suunnistusta. Siinä selaillessani suunnistusta koskevia vinkkejä netissä, törmäsin tällaiseen linkkiin (pdf). Tuossahan on siis yhdistetty karttamerkit ja valokuva. Siitäpä siis tuli idea tehdä oppilaiden kanssa samanlainen kuvasto.

 

Idea toimi itse asiassa paremmin kuin odotinkaan. Tulostin netistä oppilaille (5.-6.lk) listan karttamerkeistä ja annoin tehtäväksi kuvata merkkeihin sopivia kuvia. Aloitimme ensin koulun lähiympäristöstä helpoilla kohteilla: pyörätie, aita, kenttä, rakennus,jne. Oppilaat innostuivat tehtävästä ihan tosissaan. Puolen tunnin kuvaussession jälkeen minun piti, nimenomaan piti katsoa kaikkien ryhmien kuvat, niin innoissaan oppilaat tehtävästään olivat. Kun kuvat oli katsottu, lähdimme pienen tauon jälkeen lähimetsään kuvaamaan metsästä löydettäviä kohteita. Reissu onnistui hyvin ja saimme onnistuneita kuvia. Ja löytyipä metsästä niin hieno kohde, että piti ihan kunnon luokkapotretti ottaa. Ja parikuvia, ja yksityiskuvia, ja selfieitä ja…..alla luokkapotretti ja karttamerkkikuvaa varten otettu kuva samasta paikasta 🙂

 

 

Maanantaina on tarkoitus jatkaa ”projekti” loppuun. Tarkoituksena on tehdä kuvankäsittelyohjelman avulla kuva jossa on karttamerkki liitettynä. Alla itse tekemäni mallikappale, jonka väsäsin käyttäen PixlrExpress ja Explain Everything appseja. PixlExpressillä sain kuvat helposti vierekkäin käyttäen kahden kuvan kollaasipohjaa. (Kuulostipa hienolta 🙂 EE:llä tein symbolit kun en löytänyt niitä netistä tarpeeksi suurina ja löytämistäni kuvista tuli tosi rakeisia. Täytyy testata onnistuuko kaikki symbolit tehdä EE:llä vai pitääkö yrittää löytää jostain netistä valmiit suuret symbolit. Jos joku tietää moisen linkin niin ilolla otamme sen vastaan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli onnistunut kokonaisuus. Tärkeintä oli mielestäni prosessi jonka oppilas käy läpi yhdistäessään kuvia ja suunnistusmerkkejä. Kun homma jatkuu vielä maanantaina, olemme kerranneet suunnistusmerkkejä jo kaksi kertaa. Tämä kaikki on tehty iloisilla mielin ja takuulla voittaa perinteisen ulkoa opiskelun. Uskon myös, että itse tehtyä on varmasti mukavampi opiskella kuin valmiita monistepläjäyksiä. Lisäksi tuli liikuttua oppilaiden kanssa kaksi tuntia reippaasti kauniissa aurinkoisessa kelissä. Tykkään kyllä.

PS. Aattelin tehhä oppilaiden kanssa meän luokan oman pikku blogisivun suunnistuksesta…saas nähhä mimmonen tulee 🙂